Tervetuloa Meriturvaan!
Meriturva on valtion oppilaitos, jonka toiminnan päämäärä on parantaa merenkulkijoiden ja muiden vesillä liikkujien turvallisuutta. Toimimme Opetushallituksen ohjauksessa. Palokoulutusyksikkömme sijaitsee Upinniemessä ja pelastautumiskoulutusyksikkömme sekä hallintomme Lohjalla.
Tavoitteemme on tuottaa turvallinen ja kuitenkin mahdollisimman aidontuntuinen oppimisympäristö siten, että opiskelijat kohtaavat samoja haasteita kuin aidossakin ympäristössä. Koulutuksessamme on käytössä kattava valikoima autenttista sammutus-, pelastautumis- ja evakuointikalustoa.
Toimintamme peruslähtökohta on kouluttaa ammattimerenkulkijoita kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n STCW-standardin (Standards for Training, Certification and Watchkeeping) vaatimusten mukaisesti. Tätä silmällä pitäen Meriturva auditoidaan IMO:n vaatimusten mukaisesti viiden vuoden välein. Viimeisin auditointi tehtiin kesäkuussa 2011.
Kaikki merelliset viranomaiset kuuluvat asiakaskuntaamme. Myös ammatikseen vesien yllä lentävät saavat turvallisuuskoulutusta ilma-aluksesta pelastautumiseen HUET (Helicopter Underwater Egress Training) -kurseillamme. EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontexin kanssa tapahtuvan yhteistyön kautta koulutuksemme tavoittaa kaikkien EU:n jäsenmaiden viranomaiset.
Jokainen vesilläliikkuja tarvitsee perustiedot ja taidot, joita tarvitaan hätätilanteissa vesillä, liikkuuhan lähivesillämme vuosittain yli 17 miljoonaa laivamatkustajaa ja lähes jokainen suomalainen viettää aika ajoin aikaansa vesistöjen äärellä. Siksi tarjoammekin turvallisuuskursseja myös veneilijöille ja laivamatkustajille. Järjestämme myös "tykyhenkisiä" turvallisuuskursseja yrityksille ja yhteisöille. Koulutuksen kautta opit auttamaan itseäsi ja lähimmäistäsi.
Olemme sertifioineet organisaatiomme ISO 9001:2008 -laadunhallintajärjestelmään (Bureau Veritas Certification). Näin takaamme toimintamme kehittämisen ja jatkuvan parantamisen. Olemme Suomen kansallisena edustajana IASST (International Association for Safety and Survival Training) -järjestössä, joka maailmanlaajuisesti kehittää toimialan osaamista ja yhteistoimintaa.
Lue myös Meriturva lyhyesti.
Lisätietoja?
Näiltä sivuilta löydät kattavat perustiedot koskien Meriturvan yksiköitä, koulutusta sekä kokouspalveluja.
Jos Sinulle jää tiedonjano sivuillamme käynnin jälkeen - ota meihin yhteyttä!
|