MERITURVA
 
Etusivulle   Edellinen sivu   Tulostettava versio
 
 
 
 
Palokoulutusyksikkö

Sammutusta ja pelastautumista

Hyväksytty miehistön palokoulutuskurssin suoritus on tänä päivänä edellytys laivassa työskentelylle. Meriturvan palokoulutusyksikkö on kouluttanut vuosien saatossa jo yli 60 000 merenkulun ammattilaista.

Meriturvan palokoulutusyksikön kursseilla opitaan savusukellusta, pelastusta ja tulipalon sammutusta, vuotojen torjuntaa sekä esimerkiksi lukittuun hyttiin murtautumista.

Kursseihin sisältyy teoriaosuus sekä suoritusten ja harjoitusten jälkipuinti. Hyväksytystä kurssisuorituksesta annetaan todistus.

Monipuolisia palokoulutussimulaattoreita

Palokoulutusyksikköön on rakennettu useita palokoulutussimulaattoreita eri tarkoituksiin, uusimpana laivaa jäljittelevä simulaattori. Simulaattorilaivassa opitaan johtamaan sammutuksia sekä liikkumaan pimeässä ja savussa.

Säiliösimulaattoreissa puolestaan opetellaan laivojen pohjatankeista pelastamista sekä nestevuotojen torjuntaa. Leimahdussimulaattorissa harjoitellaan hyttipalojen sammutusta.

Meriturvan palokoulutusyksikössä on myös maailmassa ainutlaatuinen, kallistettava hyttisimulaattori. Kallistettavassa simulaattorissa saa tuntuman siihen, miten vaikeaa on pelastaa ja pelastautua, kun laiva on kallistunut, kuten onnettomuustilanteissa usein käy.

Polttosimulaattorissa harjoitellaan sammutushyökkäyksiä ja savusukellusta. Harjoituksissa poltamme polttoöljyä, polttojätteet hävitetään ympäristöystävällisesti.

Lisäksi Meriturvan palokoulutusyksikössä voi harjoitella myös kaasupalojen sammutusta ja kaasuvuotojen tiivistystä. Helikoptereissamme voi harjoitella palavasta kopterista pelastautumista ja kopteritulipalon sammutusta.

Auditoitua koulutusta

Meriturvan palokoulutusyksikkö tarjoaa sertifioitua perus- ja täydennyskoulutusta merenkulkijoille ja pääosin asiakaskuntamme muodostuukin merenkulun ammattilaisista. Osa kursseistamme on kuitenkin täysin asiakkaille räätälöityjä.

Koulutuksemme täyttää kansainvälisen STCW-sopimuksen vaatimukset, Suomen ja EU:n viranomaisvaatimukset sekä kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n vaatimukset. Myös Meriturvan laatukäsikirja noudattaa STCW-sopimusta, ja se on laadittu ISO 9001:2000 standardin mukaisesti.

Koulutamme myös ulkomaalaisia, joiden on kuitenkin ennen kurssille osallistumista anottava käyntilupaa Suomenlahden meripuolustusalueelle.

Ota yhteyttä!

Sisällöstä vastaa:
Leif Johansson
Päivitetty:
17.11.2008
 
   
© Meriturva 2010