MERITURVA
 
Etusivulle   Edellinen sivu   Tulostettava versio
 
 
 
Turvasukeltajat avustamassa oppilasta  
 
 
 
Meriturva lyhyesti

Historiaa

Meriturva perustettiin maaliskuussa 1997 annetulla asetuksella Opetushallituksen alaisuuteen. Tällöin liitettiin yhteen Helsingin merenkulkuoppilaitoksen yhteydessä aiemmin toimineet palokoulutusyksikkö (perustettu 1976) ja laivasimulaattoriyksikkö (perustettu 1984) sekä uutena tuolloin perustettu pelastautumiskoulutusyksikkö, joka valmistui käyttöön vuonna 2002. Nykyisin toimintamme perustuu vuoden 1998 opetusta koskeviin lakeihin ja asetuksiin, opetus- ja kulttuuriministeriön antamaan koulutustehtävään sekä Meriturvan johtosääntöön.

Laivasimulaattoriyksikkö toimintoineen siirtyi Yrkeshögsskolan Novian (Aboa Mare) organisaatioon vuoden 2010 alusta lukien. Tällä siirrolla purettiin merenkulkukoulutuksen päällekkäisyyksiä ja Meriturva keskittyy nyt ydinosaamiseensa, turvallisuuskoulutukseen.

Meriturva tänään

Meriturva koostuu kahdesta merenkulun koulutuspalveluja tarjoavasta STCW-auditoidusta yksiköstä. Vuosittain koulutamme yli 3700 merellä tai merenkulun parissa työskentelevää ihmistä. Meriturvan toimintaa linjaa johtokunta, johon kuuluvat tärkeimmät merelliset sidosryhmämme.

Meriturvan palokoulutusyksikkö Kirkkonummen Upinniemessä on vuodesta 1976 alkaen kouluttanut pääosan suomalaista merenkulkijoista. Upinniemessä harjoitellaan mm. sammutushyökkäyksiä, savusukellusta ja aluksen tankeista pelastamista. Yksikössä on lukuisia palosimulaattoreita, mm. kallistettava hyttisimulaattori, missä pääsee kokemaan, kuinka toimiminen vaikeutuu laivan kallistuessa. Vuonna 2010 otettiin käyttöön nykyaikainen kaasukäyttöinen harjoituslaitteisto, jossa on mm. maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen autokansipalosimulaattori.

Lohjalla toimii Meriturvan pelastautumiskoulutusyksikkö. Yksikön suuressa 27 m x 43 m sisäaltaassa voi vuoden ympäri harjoitella pelastautumista mm. käyttäen uusimpia evakuointijärjestelmiä ja ainutlaatuista sisälle sijoitettua pelastushelikopterisimulaattoria. Yksikkö antaa myös pelastautumiskoulutusta veteen pakkolaskun tehneestä helikopterista tähän tarkoitukseen suunniteltua simulaattoria (HUET) käyttäen. Myös yksikön pelastusvenetakilalla Ojamon kaivoslammella voi harjoitella ympäri vuoden.

Oppimisen kannalta aitoja olosuhteita jäljittelevä simulointi on tehokkainta. Kun tähän yhdistyy riittävä teoreettinen tieto ja käytännön harjoittelu toistoineen, voidaan oppiminen varmistaa. Asiakaslähtöisyys ja yksilön huomioon ottaminen on meille tärkeää. Haluamme, että koulutuksen jälkeen jokainen kokee oppineensa jotain tärkeää ja hyödyllistä.

Tutkimus ja tulevaisuus

Meriturva tarjoaa hyvän tutkimuskentän meriturvallisuuden kehittämiselle yhdessä elinkeinoelämän, tutkimuslaitosten, korkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. Otamme mielellämme osaa alan projekteihin ja tarjoamme asiantuntemuksemme tutkimuksen käyttöön.

Pyrimme myös koko ajan löytämään mahdollisuuksia parantaa yhteistoimintaa kotimaisten ja ulkomaisten oppilaitosten kanssa. Kansainväliseen kanssakäymiseen tarjoaa mahdollisuuden jäsenyys ja aktiivinen toiminta alan oppilaitosten yhteistyöjärjestöissä.

Meriturvaan ovat tervetulleita kouluttautumaan myös ulkomaalaiset merenkulkijat, lentohenkilökunta ja kaikki muutkin merelliset toimijat. Omalla panoksellaan Meriturva kehittää merenkulun ja vesillä liikkumisen turvallisuutta – nyt ja tulevaisuudessa.

Sisällöstä vastaa:
Heikki Hyyryläinen
Päivitetty:
12.10.2011
 
   
© Meriturva 2012